2. kesäkuuta 2023

Guillermo Martínez: The Oxford Murders

Edinburgh-dekkari The Sunday Philosophy Clubin jälkeen jatkoin samantapaisissa tunnelmissa. Tällä kertaa miljöönä toimi historiallinen yliopistokaupunki Oxford, jossa murhaa (ja sitten murhia!) ratkomaan joutuu kaupunkiin juuri saapunut argentiinalainen matemaatikko.

Pidin kirjan palapeli-murhajuonesta, jossa pyöritellään matematiikan, logiikan ja filosofian käsitteitä, mukana myös mausteeksi symboliikkaa ja mytologiaa. Henkilökuvauksen syvyys (tai realisimi ylipäätään) ei ehkä ole kirjan parhaita puolia (etenkään päähenkilön romanssi tyttöystävänsä kanssa ei oikein vakuuttanut), mutta henkilögalleria ja juonenkäänteet tuntuvat hauskasti päivitetyltä versiolta klassisista brittidekkareista. Akateemista johtolankapyörittelyä, yes Sir!

Related Posts Widget For Blogger with ThumbnailsBlogger Templates

10. toukokuuta 2023

Naomi Wolf: Vagina - A New Biography


Sain Naomi Wolfin kirjan Vagina: A New Biography (2012) lainaksi ystävältä ja luin tämän pseudotieteellisen pläjäyksen naisen sukupuolielinten psykologiasta ja kulttuurihistoriasta kohtalaisen kiinnostuksen, mutta sivujen edetessä kasvavan hämmennyksen ja yhä vahvistuvan ärsytyksen vallassa.

Kirja on amerikkalaistyylisen vetävästi kirjoitettua kevyttä narratiivista tietokirjallisuutta, jossa kirjoittajan omat kokemukset nivoutuvat tiedonhakuun ja "totuuden" etsintään. Matkan varrella referoidaan tutkijoiden löydöksiä ja tarinoidaan koskettavista kohtaamisista.

Wolfilla on kirjassa jonkinlainen pointti, sillä totta on, että naisen anatomia ja kaikki, mitä siihen liittyy, on historian eri vaiheissa ollut monin tavoin hyljeksitty, unohdettu, väheksytty, kaltoin kohdeltu tai naurunalaiseksi saatettu aihe. Kirjan moninaiset tulokulmat aiheeseen olivatkin tältä osin kiinnostavia: mukana oli kaikenlaista fysiologiasta taidehistoriaan ja uskonnoista lääketieteeseen.

Kirjan keskeinen idea on antaa vaginalle sille kuuluva kunnia naisen itseymmärryksen ja elämänvoiman lähteenä (hm!). Vapaasti muotoillen Wolfin teesinä on, että yhteiskunnan muovaamat tabut, asenteet ja käytännöt estävät naisia olemassa aidossa ja syvässä yhteydessä vaginaansa, ja tästä seuraa kaikenlaisia ongelmia niin naisten fyysiselle kuin psyykkisellekin hyvinvoinnille kuin myös heidän asemalleen yhteiskunnassa. 

Tämä kaikki on sinällään mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää. Raivostuttavan kirjasta kuitenkin tekee Wolfin ote materiaaliinsa ja tyyli, jolla hän siitä kirjoittaa. Asiallinen tutkittu tieto, yksittäiset anekdootit ja new age -henkiset pohdinnat sekoittuvat vauhdikkaasti kirjoitetuksi mutta sisällöllisesti hyllyväksi sopaksi, joka sai ainakin minut tuon tuostakin miettimään, että meniköhän tuo nyt ihan noin ja olikohan tämä nyt ihan reilu tapa yrittää perustella näkemyksensä. Mutkia vedettiin suoriksi oikein olan takaa, ja aluksi virkistävältä vaikuttanut näkökulma alkoikin matkan varrella tuntua tarkoitushakuiselta, tunkkaiselta ja yksisilmäiseltä.

Kirjan luettuani luin netistä lisää Wolfista. Kirjailija tuli tunnetuksi esikoisteoksestaan The Beauty Myth (1991, suom. Kauneuden myytti - kuinka mielikuvilla hallitaan naista), joka on ilmeisesti jonkinlainen feministisen kirjallisuuden merkkiteos. Sittemmin Wolfia ja hänen myöhempiä teoksiaan on kritisoitu juurikin samoista asioista, jotka minua tässä kirjassa häiritsivät, eli esimerkiksi tutkimustulosten vääristelystä ja yltiöpäisistä yksinkertaistuksista. Viime vuosina Wolf on herättänyt huomioita salaliittoteorioita tihkuvilla näkemyksillään muun muassa koronapandemian aikana.

15. huhtikuuta 2023

Alexander McCall Smith: The Sunday Philosophy Club


Alexander McCall Smithin
The Sunday Philosophy Club (2004) osoittautui oivaksi valinnaksi, kun kaipasin lukemista mukaan matkalle. Skotlantiin sijoittuva lempeä dekkari aloittaa samannimisen sarjan, johon näkyy 20 vuoden aikana kertyneen jo 17 kirjaa. 

Kirjan sankaritar on Isabel Dalhousie, joka asuu vanhassa talossa Edinburghissa ja toimittaa työkseen filosofisia julkaisuja. Kesken teatteri-illan Isabel joutuu sattumalta oudon kuolemantapauksen silminnäkijäksi. Tapahtuma ei jätä häntä rauhaan, ja tasaista elämää viettävästä leidistä kehkeytyy amatöörisalapoliisi, joka yhdistää vaivihkaisiin varjostusharjoituksiin pohdintoja elämän ja moraalin keskeisistä kysymyksistä.

En ollut aiemmin lukenut McCall Smithin suosittuja Mma Ramotswe -dekkareita, joten The Sunday Philosophy Club toimi minulle johdantona kirjailijan tuotantoon. Rakastan vanhoja kunnon Agatha Christieitä, joten viihdyin mainiosti Brittein saarilla historiallisessa miljöössä murhia sivistyneesti ratkovien henkilöiden keskuudessa. 

Samalla kirja ehkä kuitenkin tuntui jo hieman liiankin pliisulta. Päähenkilö Isabel tuoksahti sanaristikoineen ja kotiapulaisineen niin vahvasti neiti Marple -tyyliseltä ikäneidolta, että lukiessani olin välillä unohtaa, että hän oli nelikymppinen nykyajan nainen. Kaikki tuntuu käyvän varakkaalle ja intellektuellille Isabelille vähän liian helposti, enkä oikein saanut otetta hänen persoonastaan.

Kirjan mittaan verkkaisesti ratkottava murhamysteerikään ei varsinaisesti nosta hiuskarvoja pystyyn, mutta sitä en toisaalta odottanut tai toivonutkaan. Dekkarimieltymykseni ovat vahvasti teetä ja sympatiaa -osastoa, ja sinne The Sunday Philosophy Club sopii mainiosti.

15. joulukuuta 2022

Elizabeth Kostova: The Historian (Historiantutkija)

Olin ostanut joskus divarista kaksi Elizabeth Kostovan kirjaa, joista satuin tarttumaan ensimmäisenä The Swan Thievesiin. Vasta sen luettuani luin lisää kirjailijasta ja opin, että kirjoista ensimmäisenä oli ilmestynyt tämä The Historian (2005, suomeksi Historiantutkija, WSOY 2006), kirjailijan esikoisromaani ja ilmeisesti aikoinaan sensaatiomainen myyntimenestys.

Kirjassa oli paljon samoja aineksia kuin The Swan Thievesissä: kulttuurihistoriaa, menneisyyden mysteerejä ja niitä pakkomielteisesti jahtaavia päähenkilöitä. Siinä missä joutsentarinassa liikuttiin 1800-luvun impressionistien parissa, Historiantutkija sukeltaa vielä kauemmas ja syvemmälle historian hämäriin ja sen kerrassaan sysimustiin onkaloihin, sillä kirjassa jäljitetään itse kreivi Draculaa. 

En oikein tiedä, mitä mieltä olisin kirjasta. Toisaalta luin mielelläni Kostovan sujuvaa ja runsaiden yksityiskohtien kyllästämää tekstiä, jossa seikkaillaan läpi Itä-Euroopan maita, historiaa, kansantaruja ja mytologiaa. Kuljen mielelläni arkistoja penkovien lukutoukkien seurassa pitkin maita ja mantuja, ja matkan varrelle osui monia seutuja ja aiheita, joista en tiedä paljonkaan, joten oli kiinnostavaa lukea niistä (joskin hyvin romantisoidusta ja verenpunaiseksi väritetystä näkökulmasta). 

Toisaalta vampyyriaihe sinänsä ei kiehdo minua ollenkaan, ja kirjan erittäin pitkäksi ja mutkikkaaksi venytetty matka Draculan jalanjäljissä tuntui - no, juurikin tarpeettoman pitkäksi ja mutkikkaaksi venytetyltä. Kirjan jännitystä tavoittelevat elementit eivät tuntuneet lainkaan jännittäviltä, vaan jenkkityylistä page turner -efektiä tavoittelevalta kikkailulta.

Pisteitä siis seikkailuista Romanian maaseudulla, Istanbulin kaduilla ja moninaisten kirjastojen hämärissä, mutta ehkä seuraavan kerran matkaan sinne muissa merkeissä.

14. lokakuuta 2022

Teemu Luukka: New Yorkin uhmatar - Tyyni Kalervon ja ikonisen metropolin tarina

Lisää historian naiskohtaloita! Tällä kertaa valokeilaan pääsee persoona, jollaisista harvemmin kirjoitetaan elämäkertoja: kouluja käymätön maahanmuuttaja-baarinpitäjä.

Teemu Luukan kirjoittaman New Yorkin uhmattaren aiheena on Tyyni Kalervo (1900-1993), joka lähti parikymppisenä köyhästä Suomesta rapakon taa ja rakensi itselleen uuden elämän suurkaupungin sykkeessä. 

Tyyni syntyi köyhään monilapsiseen perheeseen ja asui lapsena Pasilassa, joka oli siihen aikaan likipitäen hökkelikylä kaupungin ulkopuolella. Yritteliäs tyttö tienasi jo nuorena taskurahoja myymällä kukkia venäläissotilaille. Ennen pitkää veri alkoi vetää paremman elämän perässä kauemmas, ulkomaille asti. 1920-luvulla, kun Tyyni suuntasi Atlantin yli, Yhdysvaltain maahanmuuttopolitiikka oli kiristynyt eikä tulijoita enää otettu avosylin vastaan. Monen muun tavoin Tyyni saapui siis ensin Kanadaan ja sieltä käsin ylitti rajan laittomana siirtolaisena Yhdysvaltoihin.

Piikana ja kokkina vietettyjen vuosien jälkeen Tyyni puski tiensä ravintoloitsijaksi ja perusti ensimmäisen oman ravintolansa Harlemiin 1930-luvulla. Tyyni näki New Yorkin muutoksen kieltolain ajoista juppijuhliin ja kohtasi baarissaan ihmisiä pikkurikollisista valtiovierailijoihin. 60-vuotisen uransa varrella Tyynistä tuli yksi New Yorkin aikoinaan vireän suomalaisyhteisön tukipilareista ja muuttuneessa maailmassa myös sen viimeisiä mohikaaneja.

Ja melkoinen mimmi Tyyni Kalervo olikin. Tyyni oli sitkeä ja rohkea oman tiensä kulkija, joka puski tahtonsa läpi - joskus kenties arveluttavinkin keinoin - eikä pelännyt mitään eikä ketään. Väsymättömän raatajan elämä täyttyi työnteosta. Tyhjästä lähteneellä yksinäisellä naisella ei juuri vaihtoehtoja ollut, mutta Tyynille työ oli myös vapautta. Hän oli ylpeä saavutuksistaan ja ansaitsikin olla: oli omilla rahoilla ostettu uudenaikainen auto, oli kiinteistösijoitukset ja ravintolabisnekset, oli maaseudulta ostettu tila, jonne rauhallisempaa elämää kaipaava aviomies ja poika asettuivat Tyynin valitessa Manhattanin sykkeen.

Luukan teos on hurjan mielenkiintoinen pala henkilöhistoriaa, jota kehystää taustalla kuhiseva ja kehittyvä New York. Suosittelen!

10. syyskuuta 2022

Riikka-Maria Rosenberg: Hakoisten Anna

Riikka-Maria Rosenbergin ensimmäinen Suomen historiaan sijoittuva romaani Hakoisten Anna (Tammi, 2022) kertoo Hakoisten kartanossa 1700-luvulla eläneestä Anna Magdalena Lilliebrunnista. Anna on aatelinen, mutta hieman liian köyhä ja hieman liian vanha ollakseen ensiluokkaista vaimoainesta. Naimisiin Anna kuitenkin ennen pitkää päätyy, järkiliittoon naapurikartanon pojan Karl Gustafin kanssa, ja kirja seuraa Annan matkaa nuorikosta kartanonrouvaksi.

Anna Lilliebrunn oli todellinen henkilö, jonka elämästä tiedetään jonkin verran sen perusteella mitä kirkonkirjoihin, käräjäpöytäkirjoihin ynnä muihin on muistiin merkitty. Nimien, paikkojen ja päivämäärien välit täyttyvät uskottavasti ja elävästi kirjailijan historiallisen asiantuntemuksen avulla. 

En ole ennen lukenut Suomen historian tähän aikakauteen sijoittuvia kirjoja, ja oli ilahduttavaa matkata 1700-luvun Hämeeseen, kartanon juhlaan ja arkeen. Jotenkin koskettavalta tuntui, miten Annan elämänpiirin ihmiset elivät toisaalta varsin hyväosaista elämää ja toisaalta kuitenkin kovin eristynyttä ja yksinkertaista. Piirit olivat pienet, sopivuuden rajat tiukat. Säädynmukainen elämä edellytti tietynlaista käytöstä ja kulutusta, mutta kylmä viima hiipi talvisin kartanoidenkin nurkkiin eivätkä Suomen maalaiskartanoiden aateliset ainakaan nykyajan mittapuulla varsinaisessa ylellisyydessä kylpeneet.

Pidin kirjassa myös Annan ja Karl Gustafin avioliiton kuvauksesta. Se on eräänlainen rakkaustarina, mutta ei suoraviivainen vaikeuksista voittoon ja happily ever after. Karl Gustaf on luonteeltaan äkkiväärä ja monessa suhteessa ei mikään unelmakumppani, ja on Annassakin omat vikansa. Kirjassa heidän välilleen kehittyy monenlaisia sävyjä sisältävä suhde, jossa rakkauden ja kiintymyksen rinnalla kulkee myös nurjempia tunteita, pettymyksiä ja tyytymistä. Se tekee kirjan tunnelmasta jollakin tapaa haikean, mutta samalla todentuntuisen: sokerikuorrutusta on sopivasti viihdyttävään lukuelämykseen, mutta makeaa ei tule mahan täydeltä.

16. elokuuta 2022

Hanna-Reetta Schreck: Säkenöivät ja oikukkaat - Suomen kultakauden naisia

Emma Hamiltonin ja Aino Aallon jatkoksi lisää kiinnostavien naisten elämäkertoja. Tällä kertaa matkasin Suomen taiteen kultakauteen: Hanna-Reetta Schreckin Säkenöivät ja oikukkaat - Suomen kultakauden naisia (Like, 2021) nostaa valokeilaan kuusi naista merkkimiesten viereltä ja varjosta. Mukana ovat Siri von Essen, Ellan de la Chapelle, Sigrid af Forselles, Alma Söderhjelm, Thyra Thesleff ja Aino Järnefelt.

Oli mielenkiintoista lukea näistä naisista, joiden kaikkien nimet ovat tulleet muissa kirjoissa vastaan, mutta joista en ennalta tiennyt paljonkaan. Vain Aino Järnefelt (Sibelius) oli tutumpi: muistelen lukeneeni hänen kirjeitään, kyseessä taisi olla joko Aino Sibeliuksen kirjeitä Järnefelt-suvun jäsenille tai Sydämen aamu - Aino Järnefeltin ja Jean Sibeliuksen kihlausajan kirjeitä (tai ehkä molemmat?). 

Kirjan naiset edustavat eri kulttuurin aloja näyttämöltä (Siri von Essen, näyttelijä ja August Strindbergin vaimo) kuvanveistoon (Sigrid af Forselles, oman tiensä kulkija maailmalla), tanssi- ja maalaustaidettakin sivuten (Thyra Thesleff, Ellen Thesleffin sisar). Mukana on sekä tinkimättömiä uranaisia (Alma Söderhjelm, historioitsija, journalisti ja Suomen ensimmäinen naisprofessori) että naisia, joiden osana tai valintana oli rooli miehensä tukijana ja kodin kannattelijana (miehensä uralle omistautunut Aino Sibelius ja vaikeammin tilanteeseensa sopeutuva Ellan de la Chapelle, Albert Edefeltin vaimo).

Naiset ovat keskenään kiinnostavan erilaisia, ja toisaalta heitä yhdistää moni asia. Modernin murroksen kynnyksellä yhteiskunta ja sen myötä naisen asema on muutoksen keskellä. Kirjan naisista jokainen painiskelee omalla tavallaan ympäristön odotusten ja omien toiveidensa ristipaineissa. On avioliitto, perhe, työ, taiteilijuus, on luomisen halu ja vapauden kaipuu mutta myös seurapiirien juorut ja rahapussin realiteetit.

Kirja esittelee naiset vuorotellen, jokaisen omassa luvussaan. Näitä eräänlaisia mini-elämäkertoja pohjustavat Schreckin "kirjeet" kullekin naiselle. Olin aluksi hieman epäileväinen tämän ratkaisun suhteen, mutta lämpenin matkan varrella: kirjeistä paistaa kirjoittajan intohimo aiheeseen ja ne asettuvat vuoropuheluun historian naisten kanssa.

Erityismaininta kirjan kauniista ulkoasusta, joka on Tuomo Parikan käsialaa. Kiva kansi ja hieno myös sisältä!

6. heinäkuuta 2022

Heikki Aalto-Alanen: Rakastan sinussa ihmistä - Aino ja Alvar Aallon tarina

Alvar Aalto oli minulle (tietenkin) tuttu rakennuksistaan ja arkkitehtuurin historian lehdiltä, Aino Aalto taas miehensä varjoon jääneenä suunnittelijana, mutta juuri enempää en ollut heidän elämänsä vaiheisiin tutustunut. Tämä Aaltojen tyttärenpojan Heikki Aalto-Alasen kirjoittama kaksoiselämäkerta isovanhemmistaan, Rakastan sinussa ihmistä - Aino ja Alvar Aallon tarina (Otava, 2021), oli mielenkiintoinen ja sympaattinen matka arkkitehtipariskunnan työhön ja arkeen.

Sympaattisen kirjasta tekee sen asiantunteva ja samalla henkilökohtainen ote. Aalto-Alanen syntyi isoäitinsä Ainon kuoleman jälkeen eikä siis tuntenut tätä henkilökohtaisesti, mutta on toiminut pitkään Aaltojen perintöä vaalivissa luottamustehtävissä ja käyttänyt kirjan lähteinä perheen omia arkistoja kuten Ainon ja Alvarin ennen julkaisemattomia kirjeitä toisilleen. Kirja onkin sekoitus tosiasioiden tarkkaa dokumentointia ja rivien välistä hillitysti huokuvaa lämpöä.

Kirjan punaisena lankana kulkee Ainon ja Alvarin rakkaus. Aviopuolisoiden ja työtovereiden suhde ei aina ollut helppo (etenkin Alvar vaikuttaa olleen aikamoinen persoona, omapäinen ja oman arvonsa tunteva taiteilijaluonne), mutta heidän välillään vallitsi syvä kiintymys, molemminpuolinen kunnioitus ja kirjeistä pilkahteleva intohimokin. Ainon ja Alvarin luonteet, osaaminen ja työskentelytavat täydensivät toisiaan: Alvar piirsi rakennusten suuret linjat, Aino vastasi sisätilojen materiaaleista ja kalustuksesta. Alvar oli räiskähtelevä visionääri, Aino luotettava toteuttaja. 

Aaltojen avioliiton tarinaan limittyy kirjassa aimo annos 1900-luvun arkkitehtuurin kehitystä. Oli kiinnostavaa lukea, miten Aallot imivät inspiraatiota maailmalta ja miten kansainvälisiä yhteyksiä käytännössä hoidettiin. Häämatkalla kierrettiin Eurooppaa, kansainvälisissä konferensseissa tutustuttiin kollegoihin ja innostuttiin arkkitehtuurin ja ajattelun uusista tuulista. Sähkeillä pyydettiin kotiväkeä lähettämään lisää rahaa, kirjeissä välitettiin terveisiä kotona odottaville lapsille ("ressuille"). Maailmanmarkkinoilla oli tilausta Aaltojen moderneille huonekaluille, mutta bisnestä jarruttivat milloin takkuilevat tehtaat tai hidas postinkulku, milloin sodanjälkeinen materiaalipula tai epäluotettaviksi osoittautuvat liikekumppanit. 

Antoisa lukukokemus!

8. kesäkuuta 2022

Kate Williams: England's Mistress - The Infamous Life of Emma Hamilton

Kirjan mainoslause lupaa kyseessä olevan "a dramatic, sparkling tale of sex, glamour, intrigue, romance and heartbreak". Sitä kaikkea tämä todella oli, ja lisäksi vielä kiehtova kurkistus Euroopan historian kuohuihin 1700-luvun loppupuolella. Olin kirjaa lukiessani aivan liekeissä! 

Emma Hamilton oli aikansa kohujulkkis, joka tuli tunnetuksi tenhoavana viettelijättärenä ja sotasankari amiraali Nelsonin rakastajattarena. 

Naisen elämä oli uskomaton: Emma Hamilton syntyi Amy Lyon -nimisenä tyttörukkana rutiköyhään perheeseen. Monen kaltaisensa tavoin hän päätyy teini-ikäisenä piiaksi Lontooseen ja, samoin monen kaltaisensa tavoin, siisteistä sisätöistä katutytöksi jo alle parikymppisenä. 

Emma kuitenkin välttyy monen prostituoiduksi ajautuneen nuoren naisen huonosti päättyvältä kohtalolta päästessään kiinni parempiin (joskin toki paheellisina pidettyihin) töihin taiteilijoiden mallina, teatterinäyttelijänä, helppoheikki-showmiesten spektaakkelien koristuksena ja ennen pitkää varakkaiden aatelismiesten seuralaisena. 

Monen mutkan kautta köyhästä tytöstä tulee lopulta Britannian Napolin-lähettiläs Sir William Hamiltonin vaimo, Lady Hamilton, joka seurustelee Euroopan kruunupäiden kanssa ja käyttää kauneuttaan ja karismaansa nyt kansainvälisen diplomatian koukeroissa.

Iäkkään Sir Williamin ja tämän nuoren vaimon seurapiiriin kuuluu myös ponnekas sotapäällikkö Nelson, johon Emma oitis rakastuu. Avioparin ja Nelsonin välille kehittyy erikoinen kolmiosuhde, josta tulee skandaalinkäryinen julkinen salaisuus. Emma, juhlitun Napoléonin-kukistajan glamöröösi kumppani, on aikansa tabloid-julkimo ja trendsetteri, jonka tyyliä kopioidaan ja jonka kuvilla myydään fanituotteita - kunnes ajat taas muuttuvat ja suosion tuulet kääntyvät.

Emman tarinaa lukiessa ei voi kuin ihmetellä, millaisen annoksen sisua, neuvokkuutta, viehätysvoimaa ja onnenkantamoisiakin nuori nainen on tarvinnut luoviakseen elämässä eteenpäin Amy Lyonista Emma Hartiksi ja Lady Hamiltoniksi ja tartuessaan aina uuden elämänvaiheensa vaatimuksiin ja mahdollisuuksiin.

Kirja kertoo poikkeuksellisesta naisesta, jolla oli poikkeuksellinen elämä, mutta Williams nivoo Emma Hamiltoniin tarinaan paljon muutakin kiinnostavaa tietoa 1700-luvun elämästä niin Englannin köyhälistön kuin eliitinkin keskuudessa. Tämä elämäkerta oli minulle täyden kympin lukukokemus, suosittelen!

13. huhtikuuta 2022

Riikka-Maria Rosenberg: Ninon - rakkauden mestari

Rose-Marie Peaken ja Riikka-Maria Rosenbergin yhdessä kirjoittama Korsetti ja krusifiksi - Vaikutusvaltaisia barokin ajan pariisittaria oli mainio lukuelämys. Romaanissa Ninon - rakkauden mestari (Teos, 2021) Rosenberg palaa yhteen edellisen kirjan keskushahmoista, tällä kertaa fiktion keinoin. 

Ninon de Lenclos oli Ranskassa 1600-luvulla elänyt maankuulu kurtisaani, joka vaiherikkaan elämänsä aikana ehti kokea niin tukalaa niukkuutta kuin ylitsepursuavaa yltäkylläisyyttäkin, paistatella silmäätekevien suosiossa ja tulla työnnetyksi sivuraiteelle erityksiin, saada osakseen ivaa ja halveksuntaa ja saavuttaa arvostetun aseman Pariisin eliitin keskuudessa. 

Ninonin elämänvaiheet olivat pääpiirteissään tuttuja Korsetista ja krusifiksista. Romaanissa nautinkin kurkistuksista Ninonin sisäiseen maailmaan, ehkä eniten niihin osiin, joista tiedetään "tosiasioita" vähiten: mitä ajatteli ja tunsi nuori tyttö ennen kuin hänestä tuli kaikkien tuntema Ninon, miltä tuntuu vanhenevasta kurtisaanista joka katselee elämäänsä jo taaksepäin.

Korsetin ja krusifiksin tavoin innostuin tässäkin kirjassa ajan tapojen ja yläluokan elämän paneutuneesta, yksityiskohdilla herkuttelevasta kuvauksesta. On ihanaa, että suomalaiset kirjailijat kertovat Suomesta ja suomalaisesta elämästä tavoilla ja tarinoilla, joihin muun maailman kirjallisuus ei ulotu, mutta hauskaa myös matkata maailmalle kotimaisten kirjoittajien matkassa. Ranska-yhteys toi mieleen ainakin Milja Kauniston, jonka kirjat nekin hersyttelevät rehevästi Ranskan historiaa.